Märkä talvi vaatii nahkaisilta käyttötavaroilta paljon hoitoa. Vesi menee läpi ja kovettaa nahkaa sekä rikkoo saumoja ja ompeleita. Kiinnostavaa mainoksessa on että se on kohdistettu miehille, metsämiehille. Karhu on varmasti meille kaikille tutumpi suksimerkkinä ja voidemerkki kuin pelkkä nahanhoitoaine. Tässä kuitenkin luvataan että hoitoaine on kehittyneempi kuin muilla koska siinä on ainesosia jotka eivät liukene veteen. Ollaanko jo lähellä coretex tuotteita – itse käsiteltyinä. Nahan hoito on aina perustunut rasvaan ja sen määrään voiteessa. Lisäksi kiillottaminen koventaa pintaa ja lisää hylkivyyttä.
Konservaattori joutuu usein vanhan jo kovettuneen nahan kanssa tekemisisiin ja yrittää elvyttää sitä. Nahkaa pestään kuten hevosten kanssa tekemisissä olleet nahka saippualla. Se elvyttää ja pitää nahan elastisena ja hylkivänä. Saippuaan on lisätty rasvaa ja esimerkiksi suitse upotetaan uutena valjasöljyyn/rasvaan jolloin ne saavat imeytymisen kautta elastisen ja sitkeän vetoa kestävän nahan ominaisuuden tuplaantumaan. Tälläiset suitset eivät kovetu sateessa ja käytössä ja ovat nopeasti puhdistettavissa saippualla käytön jälkeen. Hevosen hiki kovettaa nahkaa jonka takia niitä huolletaan usein jopa päivittäin. Lisäksi kuolain remmit tarvitsevat elastisuutta ja kestävyyttä sekä pehmeyttä etteivät suitse häiritse hevosen suun aluetta.
Tämän kaiken kun yhdistää nahkaan tänä päivänä ei oikeastaan ole mikään muuttunut. Nahan käytöstä puhutaan paljon – se on muuttunut. Siitä ollaan montaa mieltä onko nahka ekologista, saako sitä käyttää ja mistä sitä tulee tuotteisiin ja miten sitä on käsitelty ja kierrätetty ennen käyttöä käyttötarvikkeissa.
Nahkaa on tehty iät ja ajat keinonahkana jonka ominaisuudet eivät ole samaa kuin aidolla nahalla. Minusta tuotteet ovat kuin yö ja päivä eikä niitä voi verrata toisiinsa. Aito nahka on elinikäinen – ei hiosta ja kestävä materiaali jossa on miellyttävä tuoksu sekä pinnan tuntu. Sen oikein rasvaaminen ja lankilla värjääminen pitää laukut, kengät, vyöt, hatut ja takit minun koko eliniän käyttökunnossa – jonka perusteella voidaan jopa puhua ekologisesta elinkaaresta, mutta haluanko käyttää samaa laukkua, kenkää tai takkia – hattua tms koko elinikäni. Tämä taas riippuu tuotteesta ja mieltymyksistäni ehkä jopa muodista. Toki on olemassa myös uudeellen kaapista löytäminen – joka on aina yhtä mukavaa ja yllättävää. Muodit ja mieltymykset pyörivät ympyrää ja uudelleen ja uudelleen palaan samaan mieltymykseeni.
Nahka jota saadaa yleensä jätteenä sillä perusteella että lihat on kasvatettu syötäväksi. Jonkin verran riistaa parkitaan ja sitä kautta saadaan nahkoja lampaista, naudoista, hirvistä ja peuroista sekä kauriista. Nämä ovat ne yleisimmät joita teollinen valmistus on voinut käyttää. Nyt muotiin on tuulleet myös vanhat kierrätetyt satulat, joista tehdään laukkuja (upeita) , vöitä , hattuja ja lomakoita. Kierrätys on enemmän kuin tervetullutta.
Kaikesta päätelellen suosittelen konservaattorina ja nahkaesineistä ja huonekaluista pitämään huolta säännöllisesti rasvaamalla ja lankkaamalla väriä sekä kiillottamalla käytön jälkeen heti saippualla pyyhkimään kun ovat kastuneet tai tullut jotain likaa tai tahmeaa tahraa. Kiillottaminen tapahtuu aina uuden rasvakerroksen jälkeen ja rasvaa ja lankkia käytetään vain kuivaan nahan pintaan hylkivyyttä lisäämään. Hyvin rasvattu ja hoidettu nahka hylkii vettä. Ohjeet löytyvät tuotteen valmistajalta aina purkista tai tuubista ja muista käyttää niitä. Silikoni ei kuulu nahkaan vaan se pilaa nahan pitkään käytettynä se poistaa nahalta sen omat ominaisuudet kokonaan.
Saumoja voi ommella uudelleen ja suutaritkin monet osaavat korjata paikkaamalla nahkaa sekä tietysti pohjia uusimalla. Huonekaluissa on aina tapauskohtaisuutta verhoilun laadun ja teknisen toteutuksen antamien ehtojen mukaisesti. Hirven , naudan – ja lampaan nahka on yleisintä verhoiluissa käytettyä teollisesti parkittua nahkaa.
Saamelaistuotteet kuten poron vatsanahasta tai vatsalaukusta tehtyjä nahkaesineitä hoidetaan aivan samalla tavalla ja säilytys viileässä auttaa pitämään nahan vetreänä kun niitä ei käytä. Saamelais perinnekäsityöt ovat yleensä arkikäyttöön tehtyjä vaatteita, huppareita, kenkiä, pussukoita , reppuja ja porontaljoja lämpimänä pysymiseen joista on kehkeytynyt turismin myötä paljon koriste-esineitäkin. Näihin liittyy upeita metallitöitä – hopeaa ja tinaa liitettynä.
Kirjoittaja konservaattori Wilma Patomäki , copyrights kuva digilehti arkistosta sekä kuvaaja wilma patomäki